7.9.2009

Tositoimiin

Uuden yliopistolain voimaanpanolain astuttua voimaan olemme päässeet monta askelta lähemmäs uuden yliopiston käynnistymistä. Korkeakoulujen hallitukset valitsivat yliopistolain mukaisesti 14.8. Aalto-yliopiston hallituksen, ja oma roolini rehtorina vahvistetiin Aalto-yliopiston hallituksen kokouksessa 17.8.

Kun nyt olemme toimivaltaisia, pääsemme voimalla jatkamaan suunnittelua - ja pian myös toteuttamaan suunnitelmiamme. Aalto-yliopiston ensimmäinen strategialuonnos syntyi muutostiimien ja hallituksen jo useita kuukausia kestäneen valmistelutyön tuloksena. Useita osia strategiasta on kevään aikana avattu yhteisön palautteelle, ja näin on saatu arvokkaita ideoita, kritiikkiä ja kannustusta. Itse pääsin tähän valmistelutyöhön mukaan 1.4. Heinäkuussa kokosin strategian ensimmäisen luonnoksen muutostiimien loppuraporttien pohjalta. Tätä luonnosta on nyt ensimmäisen kerran käsitelty hallituksessa, rehtorien kesken sekä opiskelijoiden, korkeakoulujen hallitusten ja YT-neuvostojen kanssa. Strategian kiteyttäminen jatkuu koko syksyn ajan. Aaltolaiset pääsevät tutustumaan strategialuonnokseen wiki-palvelussamme. Olemme myös nyt käynnistäneet keskustelut johtosäännön ensimmäisestä luonnoksesta ja uuden yliopiston organisaatiosta.

Näin valmistelu siirtyy vähitellen kohti toimeenpanoa ja olemme valmiimpia tekemään myös päätöksiä. Ensimmäisenä lähdemme toteuttamaan asioita, joiden on oltava valmiina vuoden alussa 2010. Näitä ovat mm. sopimusten ja vakuutusten siirron käynnistäminen Aalto-yliopistolle. Myös akateemisen henkilöstön siirtoa uusille urajärjestelmille suunnitellaan paraikaa. Näiden asioiden valmistelemiseksi on nimetty valmisteluryhmät, jotka aloittivat työnsä 4.9. Meillä on nyt merkittävä joukko asiantuntevia aaltoyliopistolaisia konkreettisten päätösten tekemisessä tukena.

Tavoitteena on, että vakinaisten professorien siirto olisi saatu valmistelluksi vuoden loppuun mennessä. Muu henkilöstö siirtyy nykyisten sopimusten mukaisesti vuoden vaihteessa Aallon palvelukseen. Muun henkilöstön sijoittaminen uuteen urajärjestelmään toteutetaan vuoden 2010 aikana.

Aallon organisaation varmistuessa rekrytoidaan myös yliopiston johto, vararehtorit ja muu hallintohenkilökunta. Haastattelen parhaillaan mm. nykyisten korkeakoulujen rehtorien ehdottamia henkilöitä vararehtorien tehtäviin. Prosessi jatkuu vielä ainakin syyskuun ajan, jolloin pyydän ehdotuksia myös muilta tahoilta yliopiston sisällä. Hallintohenkilöstön osalta käymme läpi kaikki sisäiset ehdokkaat, mutta etsimme myös tarvittaessa asiantuntemusta yliopiston ulkopuolelta.


Hyvää alkanutta syksyä!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti myös hallintohenkilökuntaan rekrytoidaan kansainvälisiä henkilöitä!

    VastaaPoista
  2. Tehtävästä riippuen hallinto- ja palveluhenkilöstötehtävään voidaan rekrytoida myös ulkomailta. Avoimia tehtäviä täytettäessä sisäiset ehdokkaat ovat usein vahvoilla, mutta asiantuntemusta voidaan hakea myös yliopistoyhteisömme ulkopuolelta – sekä kotimaasta että ulkomailta.

    VastaaPoista