8.6.2009

Mitä ajattelin Intiassa

Vietin viime viikon vietin Intiassa, jossa olin vieraana juuri väitelleen jatko-opiskelijani häissä. Kokemus oli järisyttävä ja tarvitsen varmasti muutaman viikon sulatellakseni viikon kokemuksia. Päällimmäinen muisto on intialaisten isäntien varaukseton ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Matkan varrella kävimme taukoamatta vilkasta ja äänekästä keskustelua mm. kotimaidemme historiasta ja nykypäivästä, lasten kasvatuksesta, koulutuksesta, uskonnoista ja vapaa-ajattelusta, kaupungistumisen vaikutuksista, ympäristöongelmista ja maailman tilasta.

Matkan aikana sain tietysti myös vaikutteita Intian kaiken kattavasta pluralismista; monen uskonnon, kymmenien erilaisten kielten ja valtavien sosiaalisten ja taloudellisten erojen leimaamasta yhteiskunnasta. Köyhyys on edelleen kouriintuntuvaa, ihmiset nukkuvat yönsä kaduilla tai pelloilla, hotellin henkilökunta herää sisääntuloaulan lattialta ja kaikkialla on äitejä lapsineen kerjäämässä. Kaupunkisuunnittelu on lapsenkengissä ja liikennekulttuuri tarvitsisi todellisen renessanssin. Koulutusta arvostetaan. Eräskin tapaamani perhe kuluttaa 75% tuloistaan kouluttaakseen ainoan poikansa. Vaikka peruskoulutus on sekä pakollinen että ilmainen Intiassa, korkeampi koulutus on yhä kallista ja harvojen ulottuvilla. Oman yhteiskuntamme verovaroin toteutettava koulutus on etuoikeus, johon pitää suhtautua kunnioituksella ja vastuuntuntoisesti.

Täällä kotimaassa yliopistolain valmistelu jatkuu, kuten myös Aalto-yliopistoon valmistautuminen. Intian kokemuksestani motivoituneena ryhdyn ensi viikolla jatkamaan Aalto-yliopiston perustamista innostuneesti, kunnianhimoisesti ja ehdottoman vastuullisesti - tietoisena siitä, että meillä on pieni mutta tärkeä rooli kestävän kehityksen takaamisessa tulevaisuuden sukupolville, Suomessa ja maailmassa. Meille yksi yhteinen kysymys voisi olla: miten uusi Aalto-yliopisto voisi toimia auttaakseen Intian ja muiden maiden köyhimpiä opetuksen ja tutkimuksen äärelle?

2 kommenttia:

  1. Tällaiset kokemukset ovat aina silmiä avaavia ja antavat perspektiiviä omaan toimintaan. Intia on köyhä, Nepal vielä köyhempi, kävin siellä viime vuonna. Kouluihin on liki mahdoton päästä kukkulaisessa maastossa ja monsuunikaudella harvoin voi käydä koulua kun tuulet vievät koulurakennuksen huteran peltikaton mennessään.

    Koulutuksessa on eroja: köyhässä maassa yksi opettaja saattaa joutua opettamaan useita luokkia samanaikaisesti. Opettajien koulutus ja oppimateriaalien laatu ja puute ovat suuria haasteita. Useilla perheillä ei ole varaa edes lapsensa pakolliseen koulupukuun (3 €) joten lapset jäävät kotiin eivätkä edes opi lukemaan.

    Nepalissa kastijärjestelmä on lakitasolla lakkautettu mutta todellisuudessa erittäin voimissaan: kaikkein alimmat, saastuneina pidetyt kastittomat eivät saa esimerkiksi käyttää samaa vesipistettä kuin muut. Nepalilaisen kastin voi päätellä sukunimestä ja ammatista.

    Monista perheistä miehet olivat lähteneet ulkomaille töihin elättääkseen perheensä. Eräs projekti koulutti naisia käyttämään tietokonetta, mikä säästi köyhien perheiden rahaa: yhteydenpito netitse on edullisempaa kuin puhelimitse. Eräs mies elätti perheensä vuolemalla puukontuppeja puusta vuorokauden ympäri.

    Itse en keksi, miten huippututkimus pystyisi vastaamaan näihin haasteisiin. Edullisten kannettavien ja langattomalla verkolla varustettujen tietokoneiden tarjoaminen kehitysmaiden kansalaisille lienee lähimpänä. Mahtaisiko jotakuta kiinnostaa kehittää helppoja tapoja rakentaa edullisia ja sateenkestäviä rakennuksia ja järjestää siten että nepalilaiset ryhtyvät käyttämään niitä? (tällä hetkellä suurin osa nepalilaisrakennuksia ovat tiiltä, ohuita rautatankoja ja peltilevyä.)

    Todellisuudessa köyhien maiden haasteet ovat sosiaalisia ja liittyvät aivan perusasiohin, joita me usein pidämme itsestäänselvyyksinä: hallinnon infrastruktuuriin, sanitaatioon ja koulutuksen peruspuitteisiin. Nepalit eivät tarvitse nanoteknologiaa tai Iittalaa, vaan koulukirjoja, teitä, viemäriverkoston, toimivan demokratian ja sosiaalisen muutoksen.

    VastaaPoista
  2. "Oman yhteiskuntamme verovaroin toteutettava koulutus on etuoikeus, johon pitää suhtautua kunnioituksella ja vastuuntuntoisesti."

    Vapaan tiedon, tutkimuksen ja koulutuksen ei pitäisi olla harvojen etuoikeus vaan kaikkien perusoikeus. Harva maa toteuttaa YK:n sivistyksellisten- ja taloudellisten oikeuksien perusjulistusta, jossa sanotaan että korkeakoulutus tulisi mahdollisuuksien mukaan tarjota ilmaisesti kaikille. Suomi on tähän asti toteuttanut. Mutta on harmillista jos maksullinen koulutus tulee myös Suomeen, esimerkiksi hallituksen lukukausimaksukokeilun muodossa. Toivottavasti Aalto-yliopisto käyttää maksuttoman koulutuksen etulyöntiaseman täysimääräisesti hyväksi markkinoinnissa ja pystyy houkuttelemaan tällä maailman parhaat opiskelijat yli kulttuurien ja valtioden rajojen opiskelemaan. Ja tenure trackin kautta saamme huippuihmiset jäämään myös professoreiksi ja parannamme kaikkien akateemisten osa-alueidemme laatua 10-30 vuoden viiveellä. Maksuton koulutus on jotain, mistä huippuyliopistot voivat vain unelmoida. Suuri kilpailuetu, joka on tähän asti jätetty hyödyntämättä pienen rahan tavoittelun takia.

    Kansainvälistymisestä ei pidä ajatella transnational educationina, eli maksullisena rajojen yli liikkuvana opiskelija-asiakasmassana, vaan akateemiselta kannalta. Liikkuvuus tuo käyttöömme uusimman tiedon, jota ilman jäämme jälkeen, se tuo uusia kulttuureita ja uusia tapoja ajatella, tuo kontakteja ulkomaille, jota ei muutoin saisi mistään, sekä myös vie maailmalle suomalaista hyvinvointi- ja tasa-arvoyhteiskunnan ideaalia ja muuttaa näin maailmaa.

    Brownin ivy-league yliopistolla on erityisfokus juuri kolmannen maailman parhaimmistossa. Heidän kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoiminen on kohdistunut juuri niiden maiden parhaimmistoon mitä konservatiivisemmat yliopistot katsovat nenän vartta pitkin. Tärkeää on myös asenneilmasto Aallossa. Se että opiskelija lähtee valmistuttuaan takaisin omaan maahansa, ei ole välttämättä huono asia. Ilman tätä jää kansainväliset kontaktit toteutumatta. Myös tällä tavoin tieto Aalto-yliopistosta ja sen toiminnasta siirtyy ulkomaille. Yksi asia minkä Aalto voisi huomioida on suomeen muuttaneet, jotka harvoin tulevat korkeakoulutason opiskelijoiksi. Kun katsoo ihon väriä niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan keskuudessa, on vielä paljon tehtävää!

    VastaaPoista